Kultaista ääntä yli 50 vuotta

Musiikinopettaja Torsten Lindfors perusti Jyväskylän Musiikkiluokkien A-kuoron vuonna 1968. Jo ensimmäisinä toimintavuosinaan kuoro kohosi maamme lapsikuorojen parhaimmistoon ja palkittiin niin kotimaisissa kuin ulkomaisis­sakin kilpailuissa. Lindforsin jälkeen kuoron johtajaksi tuli vuonna 1978 Kari Ala-Pöllänen, jonka johtaja-aikana otettiin käyttöön nimi Vox Aurea. Ala-Pölläsen siirtyessä vuonna 1994 Tapiolan Kuoron johtajaksi Vox Aurean johtajana aloitti Pekka Kostiainen, joka on myös kansainväli­sesti tunnettu säveltäjä. Vox Aurea onkin monien Kostiaisen kuoroteosten arvostettu tulkitsija.


Sanna Salminen valittiin kuoron johtajaksi vuonna 2009. Salminen on tehnyt Kostiaisen kanssa yhteistyötä kuoron hyväksi jo aiemmin kuoron pitkäaikaise­na ää­nenmuodostajana ja varajohtajana. Kuorotyön lisäksi Salminen toimii Jyväskylän yliopistossa musiikin pedagogiikan opettajana.


Vox Aurea on yhteisö, johon kuuluvat laulajien, kuoronjohtajien ja äänenmuodostajien lisäksi vanhemmat ja yhteistyökumppanit. Laaja verkosto on monelle tärkeä vuosienkin päästä. Yhteisö kantaa muistoja ja vie eteenpäin kuoron työtä tästä eteenpäinkin.



Voxin vuosikymmenet

1960- ja 1970-luku

  • 1967 aloitti Jyväskylän ensimmäinen musiikkiluokka, jonka opettajaksi valittiin Torsten Lindfors.
  • 1968 musiikkiluokkien tavoitteellisempi kuorotoiminta vakiintuu
  • 1969 yhteistyö Jyväskylän kaupunginorkesterin kanssa alkaa (Pekka ja Susi)
  • 1970 musiikkiluokkalaisia palkittiin valtakunnallisessa lasten sävellyskilpailussa
  • 1971 Yleisradion valtakunnallisen lapsikuorokilpailun voitto
  • 1972 Pohjoismaiden yleisradioyhtiöiden lapsikuorokilpailun voitto Kööpenhaminassa
  • 1973 Kauneimmat joululaulut –konserttiperinne alkaa yhteistyössä kaupunkiseurakunnan kanssa.
  • 1974 Keski-Suomen läänin taidepalkinto ja kilpailuvoitto Belgian Neerpeltissä
  • 1975 Myös musiikkiluokkien sinfoniaorkesteri voitti Belgian Neerpeltissä
  • 1976 Valtakunnalliset Lapsi- ja nuorisokuoropäivät Jyväskylässä
  • 1977 Kauneimmat joululaulut -konsertti televisioitiin. Ohjelma lähetettiin neljänä jouluna TV1-kanavalla.
  • 1978 Kari Ala-Pölläsestä Musiikkiluokkien A-kuoron johtaja
  • 1979 Konserttikiertue Ruotsiin ja Norjaan

1980-luku

  • 1980 Koulun suurjuhlien paras lapsikuoro. Konserttikiertue Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin.
  • 1981 Nuorten taidetapahtuman lapsikuorosarjan voitto. Tampereen sävel: kaksi kultaleimaa. Konserttimatka Tsekkoslovakiaan.
  • 1982 TV1 lähetti Vox Aurean ja Katri-Helenan äitienpäiväkonsertin. Ensimmäinen levytys: Kiurun tie. Belá Bartók -kuorokilpailu Unkarissa: kansanmusiikkisarjan voitto, lapsikuorosarjan 2. palkinto.
  • 1984 Llangollen, Wales: Kansanmusiikkisarjan 1., lapsikuorosarjan 3. palkinto
  • 1985 YLE:n radio- ja TV-nauhoituksia.
  • 1986 A-kuorolle uusi nimi: Vox Aurea. Konserttikiertue Itävaltaan ja Unkariin. Festivaalimatka Tsekkeihin, Olomouciin: parhaan kuoron palkinto.
  • 1987 Norbusang-festivaali Norjassa. Konserttimatkat Ruotsiin ja Neuvostoliittoon.
  • 1988 Konserttikiertue Kreikkaan
  • 1989 Levytys: ”Vox Aurea in Concert” yhdessä Jyväskylän sinfoniaorkesterin kanssa. Musica-oppikirjasarjan äänitteet. Uusseelantilaisen ja unkarilaisen nuorisokuoron isännöinti Jyväskylässä.

1990-luku

  • 1990 Kiertue USA:an ja Kanadaan. Konsertti mm. Carnegie Hallissa. Kenialaisen ja kanadalaisen nuorisokuoron isännöinti.
  • 1992 Kaukoidän konserttikiertue Etelä-Koreaan ja Japaniin. Vox Aurea valitaan Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi ja Jyväskylän Alvariksi.
  • 1993 joululevyn äänitykset. Japanilaisen Niizan nuorisokuoron isännöinti. Espanjan ja Portugalin kiertue. Tolosan kilpailun lapsikuorosarjan 3. palkinto. Valtakunnalliset Nuorten kuoropäivät Jyväskylässä.
  • 1994 Pekka Kostiainen aloitti Vox Aurean johtajana.
  • 1995 USA:n kiertue. Golden Gate –festivaali San Franciscossa: kansanmusiikkisarjan ja nykymusiikkisarjan voitto, lapsikuorosarjan 2. palkinto.
  • 1996 Matteus passio Jyväskylässä. Konserttimatka Tukholmaan. Kaksi levytystä: ”Valkea joulu” ja ”Lorulailee”. Konserttikiertue Saksaan.
  • 1997 Taikahuilu-ooppera. ”Jyväskylä laulaa” -äänite. Vox Aurea esiintyi Eduskuntatalolla Suomen 80-vuotisjuhlan kunniaksi.
  • 1998 Yleisradion harrastemusiikin kunniapunnus Vox Aurealle.
  • 1999 Carmen-ooppera. Jyväskylän ensimmäinen kansainvälinen nuorisokuorofestivaali. Kotimaankiertue Kokkolan ja Oulun seuduille.

2000-luku

  • 2000 Kanadan konserttikiertue
  • 2001 japanilaisen levy-yhtiön äänitykset Kostiaisen musiikista. Kutsuttuna esiintyjänä Riikan tyttökuorofestivaaleilla Latviassa. Joululevyn äänitys yhdessä vanhanmusiikin yhtye Fiamma Lucenten kanssa.
  • 2003 Grand Prix -voitto Ródoksen kansainvälisessä kuorokilpailussa. Tampereen sävel: kolme kultaleimaa. Eteläafrikkalaisen ja japanilaisen kuoron isännöinti.
  • 2004 Tolosan kuorokilpailu Espanjassa: lapsikuorosarjan kolmas palkinto.
  • 2005 Vox Aurea kutsuttuna artistina Tampereen sävel -festivaalissa.
  • 2006 Konserttikiertue Japaniin.
  • 2007 Vaasan laulujuhlilla kutsuttuna artistikuorona. Tampereen sävel: kaksi kultaleimaa. Levytys: ”Tuhat kertaa tuhat vuotta”. Hannoverin tyttökuoron isännöinti.
  • 2008 Vaasan laulujuhlilla kutsuttuna artistikuorona. Eteläafrikkalaisen kuoron isännöinti.
  • 2009 Sanna Salminen aloitti kuoronjohtajana. Konserttimatka kutsuttuna artistikuorona Kaliforniaan. Sanfranciscolaiskuoron isännöinti.

2010-luku

  • 2010 Valtakunnalliset nuorten kuoropäivät Jyväskylässä. Pärnun kansanmusiikkifestivaalit. Jyväskylässä konsertoimassa nuorisokuorot Los Angelesista, Nishinomiyasta ja Nagoyasta. Joululevyn äänitys: ”Matkalla jouluun”.
  • 2011 yhteiskonsertti Jyväskylän sinfonian kanssa (Read-Thomas: Daylight Divine). Nuorten kuoropäivät Tampereella.
  • 2012 Konserttikiertue Etelä-Afrikkaan.
  • 2013 Kuorokilpailu Venetsiassa: nuorisokuorosarjassa Gold II, kansanmusiikkisarjassa Gold V, kuoronjohtajadiplomi. Tampereen sävel: kolme hopealeimaa. Sympaatti-festivaali Rovaniemellä.
  • 2014 ”Aalloilla”-levyn äänitykset. Sanfranciscolaiskuoron isännöinti. Joulukonsertti Jyväskylän sinfonian kanssa.
  • 2015 YLE:n “Laulun voima” -radiokonsertti. Kalifornian kiertue. Golden Gate -festivaali: nuorisokuorosarjan voitto sekä historiallisessa musiikissa että kansanmusiikissa, nykymusiikkisarjan toinen, spirituaalisarjan kolmas.
  • 2016 Origins-elokuvan musiikin äänitykset. Itävallan konserttikiertue. Yleisradion vuoden nuorisokuoro. Joulukonsertti Kallion kirkosta lähetettiin radion välityksellä kaikkiin EBU-alueen maihin.
  • 2017 YLE:n kantanauhaäänitykset. Nuorisokuoromuodon edustuskuoro yhdessä Tapiolan kuoron kanssa Suomi 100 -laulujuhlilla Hämeenlinnassa. Itävaltalaiskuoron isännöinti. Song bridge -festivaali yhdessä indonesialaiskuoron ja newyorkilaiskuoron kanssa Tampereella.
  • 2018 Carmen-ooppera. Baselin nuorisokuorofestivaali Sveitsissä. YLE:n radioyhteistyö. Hampurin tyttökuoron isännöinti. Vox Aurea ja musiikkiluokat 50 vuotta!
  • 2019 Kiertue Eurooppaan, Saksa, Belgia ja Hollanti; Jaroslavlin kuoron vierailu; Crossings-teoksen kantaesitys yhdessä Piedmont East Bay Children's Choirin kanssa.